Blogi on muuttanut: http://sannisunny.blogspot.fi.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Rooma - Päivä nro.2

Aika kiteytettynä tämä toinen päivä tässä kuvassa

Toisena päivänä loikin jo luontevasti mistä tahansa kohtaa katua ylitse, kädet viuhtoivat ympäriinsä, *tuijoti tuijoti*, nähtävyyksiä, naurua, aurinkoa ja jälleen uusi hotelli.

Nähtävyyksistä en sen kummemmin ala kirjoittelemaan, kun netti on pullollaan tietoa nähtävyyksistä. 
Päivänkulun kuitenkin laitan kuvina :)

Aamusta olikin jo tuossa Rooma - Päivä nro.1 -kirjoituksessa.

Salilla oli siis tullut käytyä ja siitä sitten lähdettiin talsimaan. Positiivinen yllätys oli, että matkakumppani halusi lähteä samaan suuntaan mihin itsekin. Sinne suuntaan mitä ei tiedetty. Toki sitä olisi voinut mennä samoja teitä pitkin joka päivä, mutta haluttiin tutustua lähiympäristöön. 

Heti korttelin päässä oli neljä miestä keskustelemassa ja kapealla kadulla heitä lähestyessä porukka jakaantui kahtia, 
puheensorina stoppasi ja kuului "Buon giorno".
Samat takas ja matka jatkui. Tuo on sellainen tapa mitä nyt tässä on ollut ikävä. En nyt tarkoita sitä, että joka ikiselle pitäisi alkaa huomenta toivottelemaan, mutta tuossakin oli aivan selvää se, että kadulla ei mahduta niin käveleen etteikö toisiamme huomattaisi. Mielestäni mukava huomioiva tapa.

Sitten ensimmäinen nähtävyys löytyi tyylillä "mennään tuonne missä näkyy kupoli". 
Pisteitä sille kumpi ensimmäisenä kartalta nähtävyyden löysi.  
 
 
Oli ihan hyvä lähteä kävelemään tuohon suuntaan, koska myöhemmin tiedettiin suoraan mistä kiertoajelu lähti (kyllä, turistibussi).

Piipahdettiin paikallisessa ruokakaupassa aivan mielenkiinnosta ja tuli tosiaan sellainen tunne ettei enää suomesta haluaisi ruokaa ostaa. Oli tuoretta ja edullista tarjolla ja paljon. 

Kysyttiin kioskilta mihin suuntaan kannattaa lähteä, että saapuisi Colosseumille. Ohjeet naurattavat vieläkin, kun tämä turisti-infon henkilö sanoi "you can go that way or that way" ja ilman suunnat mihin ohjasi oli sitten itä ja länsi... :D Päättele siinä sitten itse mihin suuntaan. Kaikki tiet vievät Colosseumille?

Lähdettiin vain suuntaan x ja kohta tulikin kyltti Colosseumille päin.

Foro Della Pace

Kuuman kesäpäivän virkistävä näky


Ja sitten ne feikki-gladiaattorit....

Ei auta, jos nauraa ja sanoo "no no no no" :D

Näitä yleensä näkyy sellaisissa paikoissa mistä ei pääsee huomaamatta ohi. Tehokkain keino on vain kääntää päätä, nostaa leukaa ja kävellä totisena ohi. No mitä ne sitten haluaa? Ne haluaa olla sinun kanssa kuvassa ja sen jälkeen koura auki ja varmaankin sen päivän taksan tai vaikutelman mukaan hintapyyntö. Meillä olis ollut 10€ per henkilö, mutta ei me siihen leikkiin lähdetty.

Sehän ei ole tyhmä joka pyytää, mutta tyhmä joka maksaa.

Kunnostusta meneillään

Viime vierailulla Roomassa oli paikallinen saman firman mies kertomassa pari tuntia nähtävyyksistä ja käytiin illalla syömässäkin porukalla. Nyt nähtävyyksiä katsellessa harmitti todella paljon ettei ollut hänen yhteystietoja laittanut talteen.

Parastahan näitä nähtävyyksiä olisi katsella sellaisen kanssa joka tietää historiasta muutakin kuin pelkästään sen mitä infokylteissä lukee.


Breikki


Oli mukava, että aina ruokaa ennen sai vähän suolaista. 

Seuraavana suuntana Colosseum, mutta jatkettiin "tuohon suuntaan" -taktiikalla.

Vastakkaisella rannalla näkyi ravintola-aluetta missä eilen käytiin illallisella
..Enkö piilotakin hyvin käsilaukkua ja juomapulloa? :)
Mekko alkanut ottamaan väriä käsilaukun hihnasta...

Ponte Palatino

Keskustasta siirtyy baarit rannoille kesäksi. Joenvarteen ja meren rannalle.


 Tässä vaiheessa rupesi olemaan jo niin paljon puhuttavaa, ettei enää ehtinyt muka edes pysähtyä poseeraamaan.

Giuseppe Mazzini

Upeita yksityiskohtia riittää aivan joka puolella Roomaa.

Välipalaa


Saapuminen Colosseumille yhdestä ilmansuunnasta

Mitä lähemmäksi Colosseumia saapuu, niin sen enemmän siellä on katumyyjiä. Löytyy huiveja, aurinkolaseja, hattuja...vaikka väkisin meinaa tulla hattua päähän. Sitten se kaikista paras, että ne voi haluta laittaa sen hatun päähän "ihan vain lahjana" ja sitten kuitenkin olisivat käsi ojossa rahaa vailla. Toisena päivänä oli jo kovettunut tuolle touhulle niin paljon, että tullut mitään tavaraa iholle.

Gladiaattorikin sanoi: "No photos, but can I tell you one thing? You are very beautiful.."
Oma vastaus siihen oli sitten "..And? Then what?"

Varmaan ajatteli, että sitä olisi heltynyt kuvaan ja maksanut, mutta vuorokaudessa oli selkärangasta napsahtanut jo pari nikamaa taivasta kohti, niin ei yhdet kehut tuntuneet missään.

Jos Colosseumiin haluaa mennä sisälle, niin kannattaa ison seinältä löytyvän hinnaston reunasta käydä lukemassa QR-koodi jolloin pääsee "suoraan" kävelemään sisälle. Toinen vaihtoehto on mennä opastetulle kierrokselle jolloin ei tarvitse jonotella tai ostaa nähtävyyspaketti ennakkoon.

Mutta siis missään nimessä ei kannata päivää tuhlata siihen, että jää jonottelemaan lippujonoon.

Tämä oli sellainen paikka mikä jäi viime reissulla mieleen

Muistelen, että se paikallinen opas olisi viimeksi sanonut, että tässä kohti olisi mennyt tunneli mitä pitkin gladiaattorit menivät Colosseumiin. En nähnyt tässä mitään infokylttiä, niin en nyt ole kyllä varma onko näin.

Hengähdystauko

Colosseum...ja wait...uima-allas!

Mentiin sitten käymään siellä hotellilla missä viimeksi olin ollut :D 
Kysyttiin respasta, että saako siellä mennä käymään ja lupa tuli. 

Hienot oli maisemat. Tuossa vieressä näkyy puisto missä levähdettiin.

Ja tässä on mun rusketusraidat

Tuonne olis voinut jäädä pidemmäksi aikaa, vaan päivä jatkuu...


Syömään mentiin forumin viereen
 Paikan nimi vain valitettavasti on hukassa. Lisään sen kunhan löydän.
Hauska paikka. Aivan hullu manager ja saatiin nauraa vedet silmissä :D

 Ruokaa ei tarvinnut edes itse perata. Manager hoitaa.

Pari vuotta vanhaa viiniä

Sitten äkkiä muutama shoppialu, hotellille ja yöelämään.

Selvis sitten se minkä takia receptionissa halusivat tietää mihin ollaan menossa. Nimi pitäisi aina olla listalla!

Mentiin taksilla "johonkin" ja sitten hoksasin, että se oli sama Coyote Bar missä olin vuosia sitten käynyt. Huvittavin yhteensattuma oli se, kun silloin vuosia sitten mies jonka kanssa yritin jutella ei osannut yhtään englantia. Minä kaivoin kommunikaattorista sanakirjan esille ja naputtelin siihen mitä minulla oli asiaa.

Noh, nyt sitten tapahtui niin, että joillakin miehillä oli asiaa. En alkanut juttelemaan yhtään, mutta sitten he näyttivät virkamerkkejä........Sitten tavattiin siinä vähän aikaa sanoja ja kohta toinen miehistä otti kännykän asille ja laittoi sanakirjaan mitä hänellä oli minulle asiaa :D Siinä oli sitten sitä normaalia "bella, bella" -läppää, niin päätettiin vaihtaa baaria. 

Ruusuja olisi illan aikana tullut muutama, jos olisi ottanut


Sitten osui kohdalle baari mihin ei sitten päästykään, koska nimet ei ollut listalla.
"Welcome to Rome" sanoi portsari.

Suunnaksi hotelli

Aamulla ruusut lurpsahti

 Ja niin lurpsahdin minäkin...

NO EI! Meikinpoistoaine unohtui ottaa mukaan suihkuun :D

Uudet bikinit päälle ja matka jatkuu...

Piakkoin päivä nro.3. Ciao! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti